Adirondack tuoli pihalla kuva Beachcomber ulkoporeamme patiolla kuva Adirondack tuoli lumessa kuva

CanAm Trade Oy

CanAm Trade Oy on 01.08.1998 Tampereelle perustettu osakeyhtiö. D&B luokittelu AAA.

Jo vuonna 1995 yhtiö aloitti toiminnan Torontossa, Kanadassa nimellä Fenno Trade Ltd.

Toimiala

CanAm Trade Oy muodostuu kahdesta liiketoimintayksiköstä. Alkuperäinen toiminta-ajatus on kulutustavaroiden, koneiden ja raaka-aineiden vienti. CanAm Trade toimii pääasiassa agentuuripohjalla, mutta ostaa myös omiin nimiin ja myy edelleen. Tällä hekellä Can Am Tradella on vientikontakteja 50 maahan.

Lisäksi liiketoimintaan kuuluvat markkinatutkimukset, konsultointi ja pienemmässä määrin koulutusta, mm. Tampereen Teknisen Yliopiston MBA ohjelmassa ja Kanadan Suurlähetystön kaupallisen osaston järjestämissä kaupallisissa tilaisuuksissa.

CanAm Traden toinen liiketoimintayksikkö toimii maahantuojana ja tuontiagenttina myyden tuotteita Suomen markkinoille.

Taustatietoa

CanAm Traden toimitusjohtajana toimii Olli Pöllänen. Yrityksen menestykselle on luonut pohjaa Olli Pölläsen aikaisempi toiminta mm.markkinoinnin johtotehtävissä Exel Oyj:ssä, toimitusjohtajana Exel Sports Ltd:ssä sekä konsulina ja kaupallisena sihteerinä Torontossa.


Päämiehet

  • Exel Oyj, Helsinki, Mäntyharju, Kiihtelysvaara. www.exel.net
  • Lasikuitu- ja hiilikuitulaminaattien vienti maailmanlaajuisesti. Pääasiakkaat: Suksitehtaat, lumilautatehtaat, rullalautatehtaat, jääkiekkomailatehtaat ja jousien valmistajat.
  • Putkien ja profiilien vienti lähinnä Yhdysvaltoihin ja Kanadaa.
  • Vilkon Oy, Koskisen Oy, Hirvensalmi, Järvelä. www.koskisen.com
  • Viilun ja vanerin vienti maailmanlaajuisesti jääkiekkomailatehtaille.
  • Fenno Steel Oy, Parkano.
  • Henkilöautojen pakoputkien vienti Kanadaan.
  • Primapalvelu-JT Oy, Helsinki. www.primapalvelu.fi
  • Siivouskoneiden- ja välineiden vienti maailmanlaajuisesti.
  • Inmec Oy, Kajaani
  • TC 150 hakkuupään vienti
  • Senfit Oy, Kajaani, Oulu. www.senfit.com
  • BMA biomateriaalien kosteusmittarin vienti
  • Piippo Oy, Outokumpu. www.piippo.fi
  • Paalausverkkojen ja -lankojen vienti Kanadaan ja Yhdysvaltoihin maatalouteen.
  • Passa a.s., Tsekin Tasavalta, Lanzhot
  • Raaka-aineiden myynti jääkiekkomailatehtaille
  • Loba GmbH & Co.KG, Saksa, Ditzingen
  • Kemikaalien myynti
  • Hawo GmbH, Obrigheim, Saksa
  • Saumauskoneiden vienti Kanadaan

Kontaktitiedot:

  • Olli Pöllänen
  • Toimitusjohtaja
  •  
  • CanAm Trade Oy
  •  
  • Tel: +358-3-5343440
  • Fax: +358-3-5343441
  • Mobile: +358-400-955271
  • E-mail: